Aluksi

Elisa Montonen osallistui kesällä 2021 Liesjärven esteettömälle retkelle ja lähti myöhemmin samana kesänä ensimmäiselle Lapin vaellukselleen. Tässä lastussa haastattelen Elisaa viime kesän kokemuksista Liesjärveltä sekä myöhemmin Urho Kekkosen kansallispuistosta. Tämän julkaisun tavoitteena on kannustaa muitakin kokeilemaan retkeilyä – omasta tilanteesta tai kokemuksesta riippumatta. Luonto on tarjolla kaikille!

Muistutetaan vielä tähän alkuun, että ei tarvitse mennä Saariselälle – eikä edes Liesjärvelle – kokeillakseen retkeilyä ja nauttiakseen luonnosta. Ihan se lähin metsä, lähimmän järven ranta, lähin puisto – mikä tahansa helposti saavutettavissa oleva luontokohde on juuri hyvä. Retki ei ole paikasta, kilometreistä tai kantamuksen painosta riippuvainen tapahtuma

Sitten asiaan:

Kuka olet ja miten olet päätynyt retkeilemään ja liikkumaan luonnossa?

Olen Elisa, 32-vuotias sokea kaupunkilainen. Sokea tarkoittaa tapauksessani sitä, että näen valoa ja valaistuksesta riippuen joskus hieman muutakin, mutta en voi näön turvin liikkua. Vieraassa ympäristössä en pysty suunnistamaan yksin. Näkötilanteeni on ollut sama syntymästä saakka.

Liikkunut olen kuitenkin aina. Pienenä ulkoiltiin paljon maalla mummolassa ja kotona kaupungissa. Harrastukset ja mielenkiinnonkohteet ovat yleensä liittyneet liikuntaan. Varsinkin nyt aikuisempana luonto tuntuu tärkeältä. Retkeilemään olen sitten päätynyt kaverin innostamana tai kun olen nähnyt kiinnostavan ilmoituksen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ulkoilma-aktiviteetit, retkeily yhtenä niistä, ovat mielestäni parhaita mahdollisia rentoutumis- ja virkistyskeinoja.

Mitkä fiilikset ja ajatukset sinulle jäi viime kesän Liesjärven retkestä?

Se oli hieno irtautuminen arjesta: ulkoilmaa 2 vrk putkeen, seuraa ja kesäaktiviteetteja, retkeilytaitojen harjoittelua ja omiin varusteisiin tutustumista. Oli myös mukavaa, että reissuun pystyi lähtemään järjestelemättä omia avustajakuvioita, kun mukana oli eräopasopiskelijoita.

Opitko jotain uutta?

Opin retkikeittimen kasaamisen ja käytön, erilaisista retkimajoitteista, rinkan pakkaamista ja varustelua ajatellen viikon vaellusta. Maistelin retkiruokia, tutustuin myös muunlaisiin retkikeittimiin kuin omaan lainakeittimeeni. Kertaus oli opintojen äiti siinä, että puusta toiseen viritetyt narut ovat hyvä apu suunnistamisessa esimerkiksi öisellä vessareissulla silloin, kun ei ole muita selviä maamerkkejä kuin paljon puita. Lisäksi opin, että en lähde tuleville retkille vanhempieni 90-luvun alun halpisteltalla, ja opettelin kasaamaan hienon kevyen teltan, jonka sain lainaksi pian alkavalle vaellukselle. Vaikka sitten todellisissa olosuhteissa pimeällä, kylmissäni ja märkänä sen teltan kasaaminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Lisäksi ihastuin retkellä riippumattoon majoitteena niin, että ostin pian sellaisen. Ihanassa turkoosissa riippumatossani yöpymisistä kuitenkin opin, että taidan pitää enemmän telttailusta, tai varustelu oli väärä. Heräsin makuualustaa halaten ja pää alaspäin -asentoon valuneena, ja hieman merisairaana siirryin sisälle nukkumaan.

Lähdit retken jälkeen Lappiin ensimmäiselle vaellukselle. Minne menitte?

Lähdettiin tosiaan Kiilopäälle UK-puistoon Luiron kierrokselle, jossa myös yhden päivän verran poikettiin merkityiltä reiteiltä. Se oli 80 km viidessä päivässä. Retki oli matkaoppaan järjestämä ja suunnattu erityisesti näkövammaisille oppaineen, mutta myös näkeville retkeilijöille. Molempia oli matkassa.

Minkälainen projekti vaelluksen suunnittelu ja siihen valmistautuminen oli?

Jonkin verran hain tietoa netistä ja kyselin tutuilta. Tosi hyvä oli, että tuli kokeiltua myös käytännössä erityisesti sitä huonoa telttaa ennen kuin lähdin. Tiesin, että minulla on hyvä yleiskunto ja tasapaino, mutta en ollut koskaan kulkenut edes yhtä pitkää päivää 15 kg kantamukset selässä. Sanoisin, että se kannattaa ehdottomasti tehdä, vaikka omalta osaltani kaikki sujuikin vaelluksella hyvin. Erot liikkumisvalmiuksissa ja tasapainossa ehkä korostuvat, kun ei näe, vaikka toki ne koskevat ihan kaikkia. Tutuilta löytyi retkivarusteita lainaksi niin, että voin nyt hankkia omia astetta viisaampana.

Miten reissu meni? Minkälaisia oppeja siellä tuli?

Reissu sujui minun ja oppaani osalta hienosti. En tiedä tehokkaampaa irtiottoa kuin elää viikko ulkona räpläämättä puhelinta tai tekemättä muuta. Jossain vaiheessa iltaa voi vain todeta, että ai tänään onkin jo heinäkuu. Retkeilyn meininkiä voi tulla siitä, että umpimetsässä tai kapeassa alamäkilouhikossa eteneminen on välillä yllättävän hidasta, välillä taas joutuisaa esimerkiksi mönkijän uralla. Oppina kuitenkin se, että tarpeeksi rakko- ja muuta laastaria kannattaa olla sekä ensiaputarvikkeet, vaikka kenkiä olisikin sisäänajettu jo yli vuosi vähemmän haastavissa olosuhteissa. Kannattaa huomioida tulevat jokien ylitykset ennen kuin asentaa vaivalla laastarit paikoilleen. Vaellussauvat, tai yksi sauva ja valkoinen keppi, voivat auttaa joen ylityksissä siirtymään kiveltä toiselle, vaikka muuten minulle sujuvin tapa edetä oli kosketuskontakti toiseen henkilöön. Suurin osa matkaa oli edettävä peräkkäin, ja sattumalta oppaan rinkkaan kiinnitetty makuualusta oli sopivalla korkeudella niin, että yhdessä liikkuminen ei jumiuttanut kummankaan niskoja. Rakkuloista vielä opin metsätohtorin eli matkaoppaamme leikkauspöydällä, että ison rakkulan ihon voi leikata irti, eikä se tunnu miltään toisin kuin rakkulan puhkaisu. Ja vaikka näitä en kokenut omakohtaisesti, matkalla saatiin myös arvokas muistutus siitä, että kantamuksia ei kannata olla liikaa ja omaa sekä oppaan retkeilykuntoa kannattaa kokeilla todellisissa olosuhteissa ennen viikon reissua erämaahan.

Minkälaisia retkiä tälle vuodelle olet suunnitellut?

Juuri huhtikuun alussa olin Lapissa viikon hiihtämässä tunturisuksilla. Majoituttiin isolla porukalla mökissä, oli taas upea reissu.  Jatkossa haluaisin kokeilla pientä talviretkeilyä ulkona nukkuen, ehkä ensin yhden tai parin yön yli. Myös tulevalle kesälle jotain liikkumis- ja retkipainotteista ulkoilmaelämää on ehdottomasti kiikarissa.

Lopuksi, mitä haluaisit sanoa muille näkövammaisille tai muuten toimintakykyrajoitteiselle, jotka haluaisivat päästä kokeilemaan retkeilyä?

Retkeily on mielestäni kaikkien yhteinen asia. Vamma tuo siihen erityispiirteitä tilanteen mukaan, mutta mielestäni ei pidä automaattisesti ajatella esimerkiksi, että näkövammaisilla on omat retket ja näkevillä omat. Ja kuten myös aiemmassa artikkelissa kuvattu Liesjärven retki osoitti, myös eri vammaryhmät voivat retkeillä yhdessä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että erityisesti räätälöidyillä retkillä ja kokeilumahdollisuuksilla on paikkansa. Esteettömyydestä puhutaan nyt paljon ja se tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Esimerkiksi itselleni avainasemassa on se, että on joku kenen kanssa retkeilyä tehdä, ellei retkeile tutulla mökillä. Heikkonäköiselle esteettömyys voi tarkoittaa esimerkiksi selkeitä opasteita, eri tavoin liikuntavammaisilla omat kikat, joista saatiin esimerkkejä lukea Liesjärven leiristä kertovassa jutussa. Firmojen järjestämät retket ovat hyvä tapa tutustua retkeilyyn monipuolisesti ja turvallisesti ja tavata muita. Lisäksi kannattaa liittyä erilaisiin Facebook-ryhmiin oman kiinnostuksen mukaan, esimerkiksi on olemassa ryhmä Näkevien ja näkövammaisten luontoretkeilijöiden kohtaamispaikka.

 Loppuun vielä suuri kiitos Elisalle haastattelusta! Toivottavasti Elisan retkeilyvuodesta 2022 tulee mitä mainioin.

Mitä ajatuksia kirjoitus sinussa herätti? Mitä sinun on tiedettävä kohteesta vähintään ennen kuin pystyt toteuttamaan retken? Oletko sinä halunnut kokeilla retkeilyä tai vaellusta, mutta siihen ei vielä ole ollut aikaa/rohkeutta/osaamista/kaveria? Mikä sen on tähän mennessä estänyt? Jos nyt saisit lähteä retkelle tai vaellukselle ihan minne vain haluat – minne lähtisit? Juuri nyt minä lähtisin Muotkatunturin erämaa-alueelle

Ps. Urho Kekkosen kansallispuistoon voit tutustua lisää mm. tästä https://www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto

Kuvat Eeva Leikas ja Metsähallituksen aineisto (Jaakko Posti)